Melkein viikon verran oli -20˚c kieppeillä pakkanen. Kun pakkanen lauhtui, päästiin taas pyöräilemään sekä pikku miesten kanssa lenkkeilemään Meikoon.
Luonto on niin kaunis! En malttaisi lähteä kotiin vaikka nälkä kurnii tai kello tikittää ja pitäisi lähteä töihin pikapuoliin.
Kun pakkanen lauhtui
Kyllähän -20˚c pakkasessa pystyy ulkoilemaan, mutta pyöräilemään ei olla lähetty kun sormet ja varpaat jäätyy niin helposti eikä pikku miehet anna pukea takkeja saati sitten tossuja niin heidän kanssa tehty vain muutaman minuutin pissa-kakka lenkkejä -20˚c pakkasilla. Mutta nyt päästiin nauttimaan maisemista ja siitä ihanasta rauhasta mikä luonnossa on.
Maastopyöräily ja lumi
Kyseltiin jo edellisenä iltana Facebook, maastopyörä ryhmästä olisiko Kirkkonummella tai lähettyvillä polkuja maastopyörille, mutta aika hiljaista oli niin lähettiin vaan Meikoon kattoo tilannetta.
Ollaan kesällä löydetty sellainen hyvä lenkki polkujuoksuun ja pikku miesten kanssa lenkkeilyyn, missä on osaksi hiekkatietä ja sopivasti polkuja. Ajateltiin lähteä nyt katsomaan et josko sen pääsisi ainakin osaksi pyörällä.
Heti tuli vastaan kaatuneita puita mitkä hidasti matkaa ja kun päästiin varsinaiselle polulle niin se oli liian pehmeää lunta, ei tarpeeksi tamppaantunutta. Upottiin lumeen tai lumi vietti pyörää sinne tänne. Meni enimmäkseen talutukseksi 😏Mutta maisemat oli niin uskomattoman kauniita että ei harmittanut alkuun ollenkaan!
Ilmoitin hetken päästä J:lle ettei tästä tuu mitään ja vien Sarvikuonon poikasen (mun Duro pyörä) autoon ja lähen kävellen reitille. J sanoi että sit mennään yhdessä et kyllä me vielä keritään pyöräilee 🤍 Vähän jo harmitti että annoin periksi ehkä liian helposti.
Autolle päin mentäessä lähti ylös vasemmalle paremmin tampattu polku mitä kumminkin päätettiin vielä lähtee kokeilee. Olin silläkin polulla koko ajan lumipenkassa 🙈 Tultiin nuotiopaikalle missä toiset retkeilijät kertoi että polku tulee kapenemaan mutta on hyvin tamppaantunut. Nyt jo olin koko ajan lumipenkassa niin enhän mä pysy polulla jos jatketaan matkaa 🙄
Ensimmäinen Duron, Sarvikuonon poikasen ja Viola romuluinen-kaunottaren seikkailu tässä.
Ja taas J oli ymmärtäväinen ja käännyttiin autolle päin. Nyt muistutti mua että pitää muistaa katsoa eteen päin eikä alas polkua, niin kuin pitkospuillakin. No niinhän se pyöräily helpottui kummasti ja mua alkoi vielä enemmän harmittaa kun luovutin taas ja meidän pyöräilyt meni mönkään 😔
Autolle kun päästiin niin lähettiin siitä vielä eteen päin kattelee lähimaaston hiekkateitä ja loppujen lopuksi saatiin n.1,5h kiva happihyppely-pyöräily.
Eihän se niin helppoa ole ajella autollakaan pehmeässä lumessa tai liian kaposilla teillä…
J:n Viola romuluinen-kaunotar
Itsevarmuus-itsesuojeluvaisto
Huomaan että on paljon itsevarmuutta vaikka mihin mutta kyllä lasten sekä vanhenemisen myötä tullut tuota itsesuojeluvaistoakin mikä tekee musta hieman varovaisen… mikä välillä ärsyttää.
Oon tullut kumminkin siihen tulokseen maastopyöräilyn suhteen, että tarvitsen ensin helpomman pätkän heti alkuun, varsinkin jos on ollut pitkä paussi. Se tuo itsevarmuutta ja pääsee taas sinut sen pyörän kanssa. Tulee rohkeutta 💪
Ja onneksi mun mies on niin kannustava ja tsemppaa aina mua et mustahan tulee ihan tuota pikaa pro mun miehen ansiosta 😍
Ja se mahtava fiilis pitää saada heti ekalla pätkällä pyöräillessa, mikä on vielä lähtiessä, mut jos heti ensimmäisten metrien aikana talutat paljon tai oot siellä lepikossa vähän väliä niin mua alkaa turhauttaa.
Ensin se fiilis et ”vitsi kuin helppoa” ja ”oon valmis ihan minne vaan”. Tietysti tämäkin fiilis karisee jos oikeasti tulee heti perään liian haastavaa, liian pitkästi tai alkaa energiat olee ihan lopussa.
Huomaan että haastavammassa maastossa olen niin skarppina koko ajan että se kuluttaa tosi nopeasti energiat ja tarvitsen pienen levähdyksen useammin 😅
Näin meidän suunnittelut menee usein
J on sellainen ettei jaksa paljoa suunnitella vaan sitä vaan lähetään katsomaan mihin mennään ja mitä edestä päin löytyy eli erilainen kuin minä. Mutta siitä just tykkään että ollaan niin vastakohtia ja lähetään extempore. Siellä reissussa sit ehkä joudutaan pysähtymään ja siinä vaiheessa mä alan tai aletaan yhdessä suunnitella reittiä esim monien mun puhelimeen ladattujen app:ien avulla (niistä lisää…) ellen sit vähän jo ole aiemmin kerinnyt jotain suunnitella 😄
Kumpikaan ei huonompi tai parempi vaihtoehto, mut ne voi hyvin yhdistää!
Luotan J:hin sillä onhan se jo reissannut paljon maailmalla ennen kännyköitäkin ja nyt meillä on myös kellot mitkä opastaa meidät takas lähtöpaikkaan jos vaikka satuttais eksymään… lisää seikkailuja vaan 😉
J:n motto: mieluummin överit kuin vajarit ja mun motto: kaikkea sopivasti ja kaikki balanssissa 😁
Pikku miehet ja patikointi
Aurinko ei paistanut, mutta silti oli niin kaunista! Oltiin virtaa täynnä pikku miesten kanssa kun päästiin Meikon parkkipaikalle missä ei ollut ketään muita ja otettiin suunnaksi yli 8km lenkki kun kerta kesälläkin mennään melkein 10km lenkkejä Meikossa.
Pojat oli ihan innoissaan, jopa nuorimmainen, joka yleensä pysyy ihan lähellä, niin meni enonsa kanssa edelle hyppien. Ne niin nautti myös luonnosta! Unohtamatta mua sillä tulivat vähän väliä takas päin katsomaan, että tuleeko mamma perästä, kun jäin niin usein kuvailemaan luontoa.
Oltiin patikoitu n.40min kun katsoin kellosta et eiköhän me olla jo 1/3 ainakin kävelty niin oltiin kävelty vasta alle 2km 😳
Tietysti kuvaamiseen (iPhonella) oli mennyt aikaa mutta en osannut yhtään ajatella kuinka hidasta kävely on lumisella polulla missä jalka lipsuu vähän ja ehkä askel hieman lyhyempi jo vaatetuksen takia 😄
Ei patikoitu tällä kertaa 8km lenkkiä vaan käännyttiin jossain vaiheessa takas päin.
Silti oli pari mahtavaa pikku seikkailua!
Suomen luonto, lumi, jäätyneet järvet, pumpulilumi sade, peuran ja kauriin jäljet, hiljaisuus, rauhallisuus, kiireettömyys… 🤍
2 vastausta artikkeliin “Kun pakkanen lauhtui”